HYVINVOINTI-SUOMEN LIIKUNTAYMPÄRISTÖT TEEMAHANKE 2011-2012
Hämeensaaren liikunta- ja urheilualue, Hämeenlinna

Hämeensaaren ranta-alueen kävelyreittiä, taustalla uimaranta ja -halli. Hilkka Högström 2011

 
Kuvaus
Hämeensaaren liikunta- ja urheiluympäristö sijoittuu aivan Hämeenlinnan keskustaan Etelärannan alueelle. Se sijaitsee Hämeenlinnan 1777 laaditun ruutukaava-alueen eteläpuolella Vanajaveden rannassa, pääosin alavalla täyttömaalla (kaupungin etelärantaa on täytetty useaan kertaan, ensimmäisen kerran 1800-luvun jälkipuolella). Hämeensaari on yksi Hämeenlinnan tärkeistä liikuntaympäristöistä.

Urheilu- ja nuorisotalon sekä uimahallin ja -rannan lisäksi alueella on urheilukenttä, jonka alueelle talvisin jäädytetään jääkiekkokaukalo ja luistinrata, sekä tenniskenttiä. Hämeensaaressa on myös leikkikenttä, pesäpallokenttä, skeittiparkki ja 2011 käyttöön vihitty rantalentopallokenttä.

Vanajavettä kiertävä kevyen liikenteen rantareitti kulkee Hämeensaaren rantaa pitkin. Rantapuustossa on Hämeenlinnan rantateille ominaisia hopeapajuja sekä mm. terijoensalavia.
 
Historia
Hämeensaari oli alkujaan ruutukaavakaupungin eteläpuolista rantamaata, jota vuokrattiin kaupunkilaisille viljelysmaaksi. 1800-luvun kuluessa alueelle perustettiin teollisuutta. Teollinen toiminta alueella loppui 1900-luvulle tultaessa. Nykyisen uimahallin kohdalla oli vuoteen 1917 asti Hämeensaaren polttimo ja väkiviinan jalostustehdas Oy.

Hämeensaarella oli 1800-luvun lopussa ilmeisesti arkkitehti Alfred Cawénin suunnittelema yleinen kylpylaitos, jolle on laadittu pohjapiirustus 1877. Laitos avattiin 1878. Kylpylaitoksessa Hämäläinen-lehden (9.5.1978) mukaan sai ""joka päivä kaikenlaisia kylpyjä, joita vesiparannuslaitoksessa käytetään, kuin myös kylpyjä lääkkeitten kanssa. Keuhkotautisille pidetään tarjonna taajennettua ilmaa. Erilaisia mineralivesiä on myöskin saatavilla. Lääkärihoitoa toimittaa tohtori Carl Bartram. Kylpyhinnat kohtuulliset."" Kylpylaitos tuhoutui tulipalossa 1899.

1900-luvun ensi vuosikymmeninä alkoi Hämeensaari kehittyä virkistysalueeksi: Rantatorilla oli talvisin luistinrata, Hämeenlinnan vanha, 1911 valmistunut urheilukenttä sijaitsi Hämeensaaressa lähellä nykyistä uimahallia. Nykyisten urheilurakennusten rakentaminen alkoi 1961 valmistuneella kaarikattoisella urheilu- ja nuorisotalolla, jota seurasi 1976 valmistunut uimahalli. 1980-luvun alussa rakennettiin Paasikiventie, jonka eteläpuolelle liikuntapaikat jäivät. Vanhasta urheilukentästä tuli tuolloin paikoitusalue ja puisto, uusi urheilukenttä rakennettiin uimahallin länsipuoliselle täyttömaalle.

Hämeensaaren liikunta-alue on jäänyt rantamaisemaa hallitsevien 1960-luvun moottoritien ja kokoojakatuna toimivan Paasikiventien risteysalueelle, johon on rakennettu mm. huoltoasema ja automarket. Tästä johtuen alueen ilme on muuttunut laitakaupunkimaiseksi.
 
Lähteet
Hämeenlinnan keskustan Etelärannan yleinen kaupunkirakenteellinen ideakilpailu 5.11.2006 – 28.2.2007. Kilpailuohjelma, Hämeenlinnan kaupunki Suomen arkkitehtiliitto.

www.hmlliikuntahallit.fi; 16.8.2011.

Tallennetut kohteet

Hämeensaaren jalkapallokenttä / luistinrata
Hämeensaaren kenttä. Hilkka Högström 2011
Historia
Hämeensaaressa oli vielä 1960-luvun alussa urheilukenttä lähellä linja-autoasemaa. ""Vanhalla kentällä"" järjestettiin mm. rusettiluisteluja iskelmämusiikkeineen. Kamiina lämmitti puurakennusta, jossa luistimet laitettiin jalkaan.

Kun Paasikiventie rakennettiin 1980-luvulla, jäi silloinen 1900-luvun alkupuolelta peräisin ollut urheilukenttä osittain uuden tien alle. Loppuosa kentästä muutettiin paikoitusalueeksi. Uusi urheilukenttä rakennettiin vanhan kentän häviämisen jälkeen täyttömaalle.
Lähteet
Hämeenlinnan keskustan Etelärannan yleinen kaupunkirakenteellinen ideakilpailu 5.11.2006 – 28.2.2007. Kilpailuohjelma, Hämeenlinnan kaupunki Suomen arkkitehtiliitto.
Lähteet
http://www.hamewiki.fi/wiki/H%C3%A4meensaari

Hämeensaaren uimaranta ja rantalentopallokentät
Hämeensaaren uimarannan leikkikenttä. Hilkka Högström 2011
Historia
Hämeensaaren rannalla on 1800-luvulta alkaen ollut uima- ja kylpypaikkoja. Rantalentopallokentät avattiin 2011.
Kuvaus
Hämeensaaren uimaranta sijaitsee uimahallin vieressä, rantapallokentät puolestaan Hämeensaaren kentän ja uimahallin välisellä nurmikentällä.
Lähteet
Hämeenlinnan keskustan Etelärannan yleinen kaupunkirakenteellinen ideakilpailu 5.11.2006 – 28.2.2007. Kilpailuohjelma, Hämeenlinnan kaupunki Suomen arkkitehtiliitto.

www.hameenlinna.fi; ""Hämeenlinnan Uimahallin rantalentopallokenttä on valmis!"". Julkaistu 28.6.2011.