HYVINVOINTI-SUOMEN LIIKUNTAYMPÄRISTÖT TEEMAHANKE 2011-2012
Kerhomajan urheilupuisto, Valkeakoski


 
Kuvaus
Taajamarakenteen ja Säterin teollisuusalueen väliin jäävä vihervyöhyke muodostaa Valkeakosken keskustan pohjoisreunalle Kerhomajan urheilupuiston, joka jatkuu edelleen kaupungin länsipuolella Tehtaan urheilupuistona ja ja itä- ja eteläpuolella Apianlahden rantapuistoina.

Pääosin julkisen rakentamisen kortteleita käsittävän taajamarakenteen yhteyteen sijoittuvat vihervyöhykkeellä Kerhomajan jäähalli, jääkiekkokenttä, tennishalli, tenniskenttä ja liikuntasali. Apianlahden rannassa ovat Kirjaslammen uimala ja tanssilava, jotka ovat osa Valkeakosken valtakunnallisesti arvokasta kulttuuriympäristöä. Rakennettuja ympäristöjä yhdistävät urheilupuiston maastoliikuntareitit.
 
Historia
Kerhomajan urheilupuisto oli osa Yhtyneiden Paperitehtaiden sotien jälkeen suunnittelemaa vihervyöhykettä, jonka rakentamiseen myös Kirjasniemeen sodan jälkeen sijoittunut Säteri Oy osallistui. Puiston vanhimmat osat ovat Yhtyneiden Paperitehtaiden Pekka Saareman suunnittelema ampumamaja (Kerhomaja) sekä sotien jälkeen tehtaiden rakennuttamat Kirjaslammen uimala sekä tanssilava.

Kaupunkin jatkoi alueen rakentamista 1970-luvulla keskittämällä puiston laitaan julkista rakentamista sekä puistoon liikuntapaikkoja mm. kuntopolun, tenniskentät ja jäähallin.
 
Lähteet
Olli Vuorinen, Valkeakosken historia 2. osa, Vammala 1995.

Tallennetut kohteet

Kerhomajan urheilupuiston maastoliikuntareitit
Kuvaus
Valkeakosken liikunta- ja viheralueet muodostavat laajoja yhtenäisiä reittejä. Kerhomajan urheilupuiston maastoon merkityt ulkoilu- ja kuntoilureitit liittyvät Valkeakosken Apian ja Sointulan reitteihin sekä riippusiltojen lenkkiin, joka kulkee Valkeakosken rantamaisemissa.