HYVINVOINTI-SUOMEN LIIKUNTAYMPÄRISTÖT TEEMAHANKE 2011-2012
Aavasaksan laskettelu- ja matkailukeskus, Ylitornio


 
Kuvaus
Aavasaksan vaara Tornionjokilaaksossa on yksi vanhimmista ja tunnetuimmista näköalapaikoista ja matkakohteista Suomessa. Vaikuttava vaara- ja jokimaisema sekä keskiyön auringon ihailu ovat houkutelleet matkailijoita vaaran laelle jo 1600-luvulta alkaen. Aavasaksa on luonnonpuisto, kansallismaisema, Unescon kohde ja RKY-2010 kohde.

Aavasaksan korkeimmalla kohdalla, jossa sijaitsevat myös 1700- ja 1800-luvun Maupertuisin ja Struven mittauspisteet, ovat matkailijoita palvelevat keisarinmaja v. 1882, apteekkarin kioski v.1912, paviljonki v. 1927, näkötorni v. 1969 ja näköalapolku v. 2002. Vaaran eteläosassa, omalla lakialueellaan, on 1960-luvulla rakennettu laskettelukeskus, johon kuuluu hiihtomaja, rinteet ja half-pipe.
 
Historia
Ranskan tiedeakatemian retkikunta Maupertuis’n a johdolla selvitti 1730-luvulla maapallon muotoa. Retkikunnan työ perustui kolmiomittaukseen, jonka yksi piste oli Aavasaksan huipulla. Retkestä laaditut matkakuvaukset ja piirrokset lisäsivät Aavasaksan tunnettavuutta. Retkikunnan ohella Aavasaksaa ylisti mm. italialainen Giuseppe Acerbi 1799. Samaan aikaan nouseva romantiikan aika alkoi kiinnostua hyöty- ja tuotantomaisemien ohella koskemattomasta ja karusta luonnosta. Helposti saavutettavissa olevasta Lapin eteläisimmistä vaarasta tuli tämäntyyppinen tunnettu turistinähtävyys Euroopassa jo 1700-luvulla. Aavasaksalla ihailitiin maisemia ja yötöntä yötä.

1800-luvulla matkailu lisääntyi ja Aavasaksan tunnettavuutta lisäsi edelleen Struven ketjun mittaustyö. Aavasaksan luonnonpuisto perustettiin 1877 ja kruununpuisto 1878 valtion ostaessa Aavasaksanvaaran maa-alueet kyetäkseen palvelemaan kasvavia matkailijavirtoja. Keisarinmaja valmistui v. 1882 matkailijoiden virkistystarpeisiin. Samoihin aikoihin valmistuivat myös kivirappuset. Entisajan matkailijoiden käyntikortteja ovat ympäri vaaran lakea sijaitsevat kivet, joihin kivenhakkaaja-ammattikunta on ikuistanut matkailijoiden nimikirjaimia 1800-luvulta aina 1950-luvulle asti.

Sotien jälkeen Aavasaksasta tuli suosittu juhannusjuhlien pitopaikka, jossa alkuaikoina esitettiin korkeatasoista ohjelmaa. Talvimatkailun kehittäminen alkoi vasta 1950-luvulla, jolloin Aavasaksalle suunniteltiin matkailuhotellia ja monipuolista laskettelukeskusta. Rahoitusvaikeuksien vuoksi paikalle rakennettiin 1967 hiihtomaja ja 800 metriä pitkä laskettelurinne. Half pipe valmistui 1997.
 
Lähteet
Aavasaksan maisemaselvitys ja maisemavaikutusten arviointi, Sito/Kaisa Niilo-Rämä 2008.

http://personal.inet.fi/koti/sirola/index42.htm

http://www.ylitornio.fi/tornionlaakso/etusivu/nahtavyydet/aavasaksan-kruununpuisto.html