HYVINVOINTI-SUOMEN LIIKUNTAYMPÄRISTÖT TEEMAHANKE 2011-2012
Pitkäkarin liikunta- ja virkistysalue, Raahe

Pitkäkarin uimarantaa kenttineen. Hilkka Högström 2011
Pitkäkarin rantaa pelikenttineen. Hilkka Högström 2011

 
Kuvaus
Pitkäkari on liikunta- ja virkistyspaikka kaupunkirakenteen ulkopuolella. Pitkäkari sijaitsee kuitenkin aivan kaupunkikeskustan edustalle ulottuvassa niemessä, joka kiertyy Pikkulahden ympärille. Pitkäkari on monipuolinen virkistysalue, jossa erilaisten reittien lisäksi on mm. kaupungin pääuimaranta, lasten liikennepuisto, melontakeskus ja pursimaja.

Pikkulahden uimarannalla on yhdeksän beachvolleykenttää, yksi beachfutiskenttä ja 12-korinen fresbeegolfrata. Uimarannalla on myös majakkamainen, korkea, puurakenteinen melontakeskuksen päärakennus, jossa on huoltotiloja, kioski sekä melontavälinemyymälä ja –vuokraamo.

Pitkäkarin alueella on useita merkittyjä kävelyreittejä sekä lintutorni. Reitit ulottuvat Pitkäkarin jälkeisen saaren eli Maafantin puolelle, jossa on venesatama.
 
Historia
1800-luvun puolella syntyivät Raaheen yksityiset kylpylät ja uimahuoneet, mm. kauppias Ahlquistin rakentamana 1860-luvulla Pitkäkarille, nyk. Ilolinnaan. Uimahuoneen pihalla oli myös keilarata.
1890 Raahen Purjehdusseura perustettiin.
1920-luvulla Puluvärkin rata (meren jäällä) Pikkulahdella oli alkaneen jääpalloinnostuksen näyttämö. Meren jäällä hiihdettiin ja luisteltiin ennen murtomaahiihtoa ja 1940-luvulla maalle jäädytettyä luistinkenttää.
1930-luvun puolivälissä Maafanttiin (saari kaupungin edustalla) rakennettiin ensimmäinen hyppyrimäki. Se rakennettiin kaupungin rakennusaineista kaupungin maille.
 
Lähteet
Juhani Tähjänjoki, Raahen kaupunki. Urheilulautakunta 1927-1987. Raahe 1988.

Liikuntatoimenjohtaja Juhani Tähjänjoki ja työnjohtaja Jouni Jussinniemi, haastattelu 19.8.2011.

Tallennetut kohteet

Pitkäkarin liikennepuisto
Sisäänkäynti Pitkäkarin lasten liikennepuistoon. Hilkka Högström 2011
Historia
2002 Raahen Rotaryklubi aloitti 100-vuotisjuhlaprojektinaan liikunta- ja liikennepuiston rakentamisen kaupunginlahden uimarannan alueelle. Hanke eteni yhteistyössä mm. Raahen kaupungin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa.

2004 valmistuivat suunnitelmat liikennepuiston ajoradoista, liikennemerkeistä, liikennevaloista, leikkipaikoista, puutarhaistutuksista ja huolto- ja koulutusrakennuksesta, jotka Matti Heikkisen arkkitehtitoimisto suunnitteli.

2005 alkoi rakentaminen osin talkootyönä, ja avajaiset pidettiin lokakuussa.
Kuvaus
Lasten liikennepuisto sijaitsee Pitkäkarin alueella frisbeegolfradan vieressä. Puiston porttina ja huoltorakennuksena toimii huolella suunniteltu puurakennus.
Lähteet
Erkki Pisilä, Upea liikennepuisto Raaheen. Rotary Norden 1/2006.

Pitkäkarin melontakeskus
Pitkäkarin melontakeskuksen rakennukset fribeegolfradan takana. Hilkka Högström 2011
Kuvaus
Pikkulahden melontakeskus toimii Pikkulahden uimarannalla.