HYVINVOINTI-SUOMEN LIIKUNTAYMPÄRISTÖT TEEMAHANKE 2011-2012
Hangon kylpylän alue, tenniskentät ja uimaranta, Hanko

Hangon kylpylän mainosjuliste.

Kuvaus
Hangon itäisen Kylpyläpuiston huvila-alue ja siihen sisältyvät liikuntaympäristöt lukeutuvat valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriymäristöihin (RKY). 1870-luvun lopulta alkaen toimineen kylpylän ansiosta suomalainen tennis sai varhaiset pelikenttänsä ja kilpailunsa. Alueella sijaitsevat yhä yli sata vuotta sitten perustetut tenniskentät ja -tapahtumat. Kylpylän uimaranta on laajentunut käsittämään koko huvila-alueen pitkän rannan.
 
Historia
Hangon kaupunki perusti 1878 valtion tuella Hankoniemeen merikylpylän. Merikylpylät olivat 1800-luvun alussa suosittuja terveydenhoitopaikkoja. Kylpylä, ravintola tanssisaleineen (Casino) sekä puisto liikuntapaikkoineen rakennettiin Hankoniemen etelärannalle, Kolalahden rantaan.

1880-luvulla tennis tuli Hangon kylpylän ohjelmaan. Tuolloin rakennettiin yksi Suomen varhaisista tenniskentistä, joka oli samalla paikalla kuin nykyiset Hangon massakentät Appelgrenintien varressa. Sotien jälkeen 1944 kentät kunnostettiin ja 1951 alkaen järjestettiin virallisesti vuosittaiset Hangon tennisviikot.

Kaupunki palstoitti merikylpylän yhteyteen, Tammisaareen johtavan maantien (nyk. Appelgrenintie) varteen suuren joukon huvila- ja hoitolapalstoja, joista ensimmäiset huutokaupattiin 1880. Vuonna 1897 huvila-aluetta laajennettiin itään päin pitkin merenrantaa. Pitkästä hiekkarannasta tuli 1900-luvun puolella tärkeä rantakylpy- ja uintialue lukuisine uimahuoneineen.

Ensimmäinen tennishalli rakennettiin Hankoon 1897. I MS:n päätyttyä kylpylä ja tenniskentät kunnostettiin. Talvi- ja jatkosota lopetti kylpyläelämän ja kylpylä paloi, mutta tenniskentät korjattiin. Uimaranta ja puiston polut ja reitit säilyivät, samoin Casino. 1950-luvulla valmistui Casinon sisäkenttä. 2003 Hankoon rakennettiin uusi nelikenttäinen Cuplis-tennishalli.
 
Lähteet
Itäisen Kylpyläpuiston huvila-alue www.rky.fi julkaistu 22.12.2009.

Erkki Leikoski, Tomi Ristikangas, Barbro Wikberg, Hanko. Tennis 100 v. 1905-2005.

Anna Riikka Carlson, STL FTF 100. Elämäni peli. Suomen tenniksen ensimmäiset sata vuotta. 2011.

Birgitta Ekström Söderlund, Kallisarvoinen helmi. Hangon kylpylä 1879-1939. Keuruu 2011.

Tallennetut kohteet

Hangon Kylpyläpuiston ja huvila-alueen uimarannat
Hangon uimarantaa. Mikko Härö 2007
Historia
Hangon Kylpyläpuiston hiekkarannoista tuli ensin 1879 perustetun Hangon kylpylän ja sen puistoalueiden rantoja. Kun Hangon kaupunki palstoitti merikylpylän yhteyteen, nykyisen Appelgrenintien varteen, huvila- ja hoitolapalstoja 1880 alkaen, laajennettiin huvila-aluetta ja uimarantaa itään päin. Pitkästä hiekkarannasta tuli 1900-luvun alkukymmenistä alkaen tärkeä rantakylpy- ja uima-alue uimahuoneineen.
Kuvaus
Hangon Kylpyläpuiston pitkät hiekkarannat ovat 1800-luvun loppupuolelta alkaen olleet kylpylän ja huvila-alueen uimarantaa, jota yhä rytmittävät lukuisat uimahuoneet.
Lähteet
Itäisen Kylpyläpuiston huvila-alue www.rky.fi julkaistu 22.12.2009.

Erkki Leikoski, Tomi Ristikangas, Barbro Wikberg, Hanko. Tennis 100 v. 1905-2005.

Anna Riikka Carlson, STL FTF 100. Elämäni peli. Suomen tenniksen ensimmäiset sata vuotta. 2011.

Birgitta Ekström Söderlund, Kallisarvoinen helmi. Hangon kylpylä 1879-1939. Keuruu 2011.

Hangon tennisstadion
Hangon tennisstadion. Hilkka Högström 2012
Historia
Tennis tuli Hangon kylpylaitoksen ohjelmaan 1880-luvulla, jolloin kylpylä rakensi ruohokentät Hangon nykyisten massakenttien paikkeille. Ensimmäinen tennishalli Hankoon rakennettiin 1897.

Ensimmäiset viralliset Lawn tennis -kilpailut pelattiin elokuussa 1905. Hangö Tennis Klubb (HTK) perustettiin 1911, samana vuonna perustettiin Suomen tennisliitto. 1912 Hangossa järjestettiin Tennisliiton ensimmäiset mestaruuskilpailut. Tennisliiton mestaruuskilpailuista heinäkuun viimeisenä viikonloppuna vuonna 1914, juuri ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä, saivat alkunsa Hangon tennisviikot. Hangon tennisviikot virallistettiin 1951.

I MS:n päätyttyä kylpylä ja tenniskentät kunnostettiin. Uusia kenttiä rakennettiin Puistolammen rannalle. Talvi- ja jatkosota lopetti toistamiseen kylpyläelämän ja tennispelit Hangossa. 1940-41 Hanko luovutettiin Neuvostoliitolle laivastotukikohdaksi. Vanha kylpylä paloi sodan aikana, mutta kylpylän tenniskentät korjattiin ja jokavuotiset heinäkuiset tennisviikot jatkuivat.

1950-luvulla valmistui Casinon sisäkenttä. 2003 Hangon kaupunki rakensi uuden nelikenttäisen Cuplis-hallin. Vuonna 2006 rakennettiin uusi varastorakennus. Kenttiä on kunnostettu eri aikoina, vuonna 2009 uusittiin Puistolammen kentät.
Kuvaus
Hangon tenniskentät ovat oleellinen osa Itäisen kylpyläpuiston männikköistä puistomaisemaa. Hangon tennistadion on samalla paikalla kuin ensimmäisetkin tenniskentät 1880-luvulla.
Lähteet
Itäisen Kylpyläpuiston huvila-alue www.rky.fi julkaistu 22.12.2009.

Erkki Leikoski, Tomi Ristikangas, Barbro Wikberg, Hanko. Tennis 100 v. 1905-2005.

Anna Riikka Carlson, STL FTF 100. Elämäni peli. Suomen tenniksen ensimmäiset sata vuotta. 2011.

Birgitta Ekström Söderlund, Kallisarvoinen helmi. Hangon kylpylä 1879-1939. Keuruu 2011.

Puistokadun / Puistolammen tenniskentät
Historia
Tennis tuli Hangon kylpylaitoksen ohjelmaan 1880-luvulla. Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä rakennettiin uusia kenttiä Puistolammen rannalle. Talvi- ja jatkosota lopetti toistamiseen kylpyläelämän ja tennispelit Hangossa. 1940-41 Hanko luovutettiin Neuvostoliitolle laivastotukikohdaksi. Vanha kylpylä paloi sodan aikana, mutta kylpylän tenniskentät korjattiin ja jokavuotiset heinäkuiset tennisviikot jatkuivat. Kenttiä on kunnostettu eri aikoina, vuonna 2009 uusittiin Puistolammen kentät.
Kuvaus
Hangon tenniskentät ovat oleellinen osa Itäisen kylpyläpuiston männikköistä puistomaisemaa. Puistolammen tenniskentät ovat samalla paikalla kuin ensimmäisetkin 1910-luvulla rakennetut kentät.