HYVINVOINTI-SUOMEN LIIKUNTAYMPÄRISTÖT TEEMAHANKE 2011-2012
02 Liikunta- ja urheilupuistot, liikuntakeskukset

Kuvaus
Voi perustellusti väittää, että jokaisessa suomalaiskunnassa on vähintään yksi liikunta- ja urheilupuisto tai –keskus. Aluetta nimitetään eri paikkakunnilla eri tavoin, tässä käytetään yleisnimitystä liikuntapuisto.

Liikuntapuiston keskeisimpiä piirteitä ja periaatteita ovat:
- alue on kaavoitettu, suunniteltu ja rakennettu yksinomaan liikunnan ja urheilun käyttöön,
- puisto on sijoitettu asuinalueiden ja oppilaitosten keskelle, liikenteellisesti helposti saavutettavaan paikkaan, jotta se on päivittäin koko kaupungin sekä lähialueiden asukkaiden käytettävissä,
- puistoon on keskitetty monia eri lajien liikuntapaikkoja ja -rakennuksia, myös leikkipaikka sekä usein valaistuja reittejä,
- puisto on varustettu sekä aktiiviurheilun että virkistyksen käyttöön,
- puisto on käytössä sekä kesällä että talvella,
- puiston rakentamista koskevat asemakaavamerkinnät on jätetty väljiksi, jotta ”voidaan ottaa huomioon urheilupaikkojen rakentamisessa tapahtuva kulloinenkin kehitys”,
- puistosta on yhteyksiä kaupungin muihin ulkoilun ja kevyen liikenteen reitteihin ja laduille, usein hiihtokeskukseen.

Liikuntapaikkoja on myös puistoissa, joilla on ollut muitakin päämääriä kuin kuntoliikunnan edellytysten tarjoaminen. Seuraavat ovat tästä esimerkkejä:

KAUPUNKIPUISTO
on historiallisen (ruutu)kaava-alueen tai taajamarakenteen sisällä ja alkujaankin kaavoitettu ja/tai rakennettu kaupunkipuistoksi, joka on rakennus- tai puistoarkkitehtonisesti, esteettisesti tai luonnonarvoiltaan merkittävä puisto ja viheralue. Kaupunkipuisto on usein myös kunnan liikunta- ja urheilulajien ja -kulttuurin kehitysvaiheiden kannalta merkittävä ja sisältää liikuntaympäristöjä rakennelmineen tai rakennuksineen. Puiston kentät voivat olla myös lähikoulujen ulkoliikuntapaikkoja.
Esimerkkikohteita Turun Urheilupuisto, Helsingin Kaisaniemen puisto, Forssan Yhtiönpuisto.

LAAJA PUISTO- JA VIHERALUE, RANTAPUISTO TAI KANSANPUISTO
on joko suunnitelmallisesti osoitettu tai vaiheittain kehittynyt varsinaisen historiallisen (ruutu)kaava-alueen tai keskustan viereen (välittömään läheisyyteen) ja rajautuu usein rantaviivaan. Alueella on muiden puisto- ja viheralueen rakenteiden ja käyttötarkoitusten lisäksi erilaisia liikuntaympäristöjä kuten reittejä, kenttiä, halleja, uimapaikkoja, purjehduksen ja melonnan rakenteita. Alue on usein kunnan liikunta- ja urheilulajien ja -kulttuurin kehitysvaiheiden kannalta, rakennus- tai viherympäristönä sekä luonnonarvoiltaan merkittävä. Alueelta voi siirtyä kunnanosasta toiseen tai kunnan ulkopuolisiin saaristo- tai luonnonalueisiin. Alueen liikuntaympäristöt ovat yleensä lähikoulujen liikuntapaikkoja.
Esimerkkikohteita Vaasan Hietalahti, Hämeenlinnan Hämeensaari, Kuopion Väinölänniemi, Sotkamon Hiukka, Hangon Kylpyläpuisto, Porin Isomäki, Tampereen Kauppi.

KANSALLINEN KAUPUNKIPUISTO
on arvokkaiden kulttuuri- ja luonnonmaisemien sekä virkistysalueiden laaja puistokokonaisuus, johon lukeutuu yleensä mm. edellä kuvattuja puistotyyppejä. Kaikissa kansallisissa kaupunkipuistoissa on tärkeitä liikunnan ja urheilun alueita ja rakennuksia.
Vuoden 2013 lopulla kansallisia kaupunkipuistoja ovat Hämeenlinnan, Heinolan, Porin, Hangon, Porvoon ja Turun kansalliset kaupunkipuistot.


LIIKUNTA- JA URHEILUPUISTO TAI –KESKUS, ARVOJA, SUOJELUTAVOITTEITA

Puiston tärkeitä arvoja:
Puisto on kunnan liikunta- ja urheilulajien ja -kulttuurin kehitysvaiheiden kannalta merkittävä, se on rakennus- ja viherympäristönä sekä maisemasuunnittelultaan esteettisesti tasapainoinen, luonnonarvoiltaan merkittävä.
Puistoalue voi olla myös kansallisen tai jopa kansainvälisen liikunta- ja urheiluhistorian vaiheiden kannalta merkittäviä kulttuuriympäristö rakennuksineen.
Alue ja sen rakennukset ovat kunnan ja / tai elinkeinonharjoittajan (kuten teollisuuslaitoksen) yhdessä tai erikseen rahoittamia ja rakentamia.
Puiston toiminnalliset alueet on huolellisesti jäsennelty, mm. autoliikenne ja -paikoitus ovat liikunta-alueen ulkopuolella.

Esimerkkikohteita Riihimäen urheilupuisto, Helsingin Eläintarhan liikuntapuisto, Oulun Raksila, Kajaanin Vimpelinlaakso, Kouvolan keskusurheilupuisto.

Suojelu- ja kehitystavoitteita:
Liikuntapuiston rajat määritetään kaavassa.
Liikuntapuisto tai muu liikuntaan käytettävä viheralue nähdään usein täydennysrakentamisen reservialueena muuhun käyttötarkoitukseen. Yhdyskuntarakennetta tiivistettäessä tulisi hakea viheralueita ja –verkostoja säästäviä ratkaisuja.
Liikuntapuistojen liikuntapaikkoja on muutettu ja täydennetty kautta historiansa. Uudet rakenteet, jotka voivat olla mittakaavaltaan suuriakin, vaativat aina taitavaa suunnittelua. Myös jo toteutuneitten ratkaisujen ympäristöarvoa voi kohentaa tasokkaalla suunnittelulla.
Liikuntapuisto ja virkistysalue edellyttävät myös suunnitelmia, puiston monipuoliset käyttömahdollisuudet, myös polut, reitit, ali- ja ylikulut, suunnitellaan.
Liikunta-alueiden arvoja analysoitaessa ja uudelleen kaavoitettaessa tarvitaan pohjaksi maisema- ja kulttuurihistoriallinen selvitys, kehittämistä ja ylläpitoa varten puolestaan käyttö- ja hoitosuunnitelma. Liikunta-, urheilu- ja virkistyspuistot ovat toiminnallisen luonteensa lisäksi myös visuaalisia ympäristöjä, joten maisema-arkkitehdit kuuluvat suunnittelutyöryhmän jäsenistöön.
Lainsäädäntö
Katso lainsäädäntö ilmiöstä 01 Liikunta- ja urheiluympäristöjen rakentaminen, valtakunnallinen ilmiö
Ympäristöt ja rakennukset
Katso Ympäristöistä ja rakennukset -kohta myös ilmiöstä 01 Liikunta- ja urheiluympäristöjen rakentaminen, valtakunnallinen ilmiö
Historia
Määrätietoinen liikuntapuistosuunnittelu on erityisesti 1900-luvun jälkipuolen ilmiö, mutta niitä on suunniteltu ja rakennettu aiemminkin. Keskuspuistosuunnitelmallaan 1900-luvun alussa ansioitunut Helsingin ensimmäinen asemakaava-arkkitehti Jo Bertel Jung kiitti kansainvälisiä esimerkkejä, kuten Chicagon puistoja, joissa liikuntaa varten on ainakin pallokenttä, ulkovoimistelutelineitä, pikajuoksuratoja ja uima-allas. Kotimaisina suunnitteluesimerkkeinä mainittakoon Helsingin Eläintarhan alueen liikuntapuistosuunnittelukilpailu 1930 ja suomalaisarkkitehtien menestys liikuntapuistosuunnittelussa taideolympialaisissa Lontoon 1948 olympialaisissa (Varkauden Kanavasaaren urheilukeskus , Yrjö Lindegren kultaa; Kemin urheilukeskus, Ilmari Niemeläinen pronssia).

Yrjö Lindegren kirjoitti Arkkitehti-lehdessä 1952: ”Ei riitä, että itse kentät ja suorituspaikat ovat teknillisesti oikein rakennetut pätevän spesialisti-insinöörin ohjeiden mukaan, vaan vielä tärkeämpää on, että laitteet on oikein sijoitettu ja siten rakennettu, että urheilualue laajennuksineen muodostuu yhdyskunnassa sellaiseksi keitaaksi, jonne nuoriso kiiruhtaa rentoutuakseen, hankkiakseen fyysillistä pohjakuntoa ja reipasta mieltä. Puhtaasti rakennustaiteelliselta kannalta katsoen on urheilulaitoksen suunnittelu mitä mielenkiintoisinta, sillä siinä tarjoutuu ensiarvoinen mahdollisuus luoda kulttuurimaisema, jossa ei yksinomaan rakennukset vaan jokainen kenttä, uima- ja kahlausallas, jokainen tie ja rata sekä voipa sanoa jokainen puu tarjoutuu ensiluokkaiseksi arkkitehtooniseksi suunnitteluelementiksi.""

Liikuntapuistosuunnittelua on ohjattu järjestämällä seminaareja ja näyttelyitä sekä julkaisemalla oppaita. Kansainväliset yhteydet ja vaikutteet ovat olleet tärkeitä. Laadukkaaseen liikuntapuistosuunnitteluun on korostettu kuuluvan maastoon sijoittamisen huolellista tutkimista, luonnon ja maiseman peruspiirteiden ottamista osaksi suunnitelmaa ja niitten arvojen suojelemista.

Katso historiasta myös ilmiö 01 Liikunta- ja urheiluympäristöjen rakentaminen, valtakunnallinen ilmiö
Lähteet
Arkkitehti-lehdet ARK 9-10/1949, ARK 10-11/1950 ja 1952.

Yhdyskunnan liikuntasuunnittelu. Seminaariraportti Espoo 6.-8.11.1970. Liikuntatieteellisen Seuran julkaisuja N:o 24. 1971.

Pentti Lagus (toim.), Liikuntasuunnittelu. Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu no 77. Helsinki 1981.

Paavo Pekkanen, Eero J. Aarnio, Liikuntalaki selityksineen. Vantaa 1981.

Leena Warsell (toim.), Liikuntasuunnittelun koulutusseminaari 27.–28.11.1980 Turku. Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu no 78, 1981.

Sankaruus ja arki, Suomen 50-luvun miljöö. Suomen rakennustaiteen museo 1994.

Eija Pouta, Marjo Heikkilä (toim.), Virkistysalueiden suunnittelu ja hoito. Ympäristöopas 40. Alueiden käyttö. Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus 1998.

Suomen liikuntapaikat 1980-2000, toim. Kari Kuosma, Hämeenlinna 2000.

Maunu Häyrynen, Vihreät vuosirenkaat - Helsingin kaupunkipuistojen kehitys. Kirjassa Simo Laakkonen, Sari Laurila, Pekka Kansanen, Harry Schulman (toim.), Näkökulmia Helsingin ympäristöhistoriaan, Kaupunki ja sen ympäristö 1800- ja 1900-luvulla. Edita/Helsingin kaupungin tietokeskus 2001.

Hilkka Högström, ""Liikuntaympäristö on kulttuuriympäristö"", artikkeli Liikunta ja tiede -lehdessä 4/2012. (julkaistu tiedostona www.nba.fi verkkosivulla)

Teijo Pyykkönen (toim.), Liikuntaympäristöt kulttuuriperintönä - opas arviointiin, Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu 170. Helsinki 2013.

Ilmiöön liitetyt alueet
Otaniemen kampusalueen liikuntaympäristöt, Espoo
Eläintarhan liikuntapuisto, Helsinki
Kaisaniemen puiston liikuntaympäristöt, Helsinki
Kallion eli Brahen kentän liikuntaympäristöt, Helsinki
Käpylän liikuntapuisto, Helsinki
Myllypuron liikuntapuisto, Helsinki
Oulunkylän urheilupuisto, Helsinki
Pirkkolan liikuntapuisto, Helsinki
Ruskeasuon liikuntapuisto, Helsinki
Sveitsinpuiston liikuntaympäristöt, Hyvinkää
Ahveniston urheilukeskus, Hämeenlinna
Aulangon puisto, Hämeenlinna
Hämeensaaren liikunta- ja urheilualue, Hämeenlinna
Mehtimäen urheilupuisto, Joensuu
Jyväskylän yliopiston ja Hippoksen liikuntaympäristöt, Jyväskylä
Vaajakosken liikuntapuisto, Jyväskylä
Kajaanin liikuntapuisto, Keskuskentän alue, Kajaani
Kaupunginlammen ulkoilu- ja liikunta-alue, Kajaani
Vimpelin ulkoilu- ja urheilukeskus, Kajaani
Haanojan liikuntapuisto, Kouvola
Kouvolan keskusurheilupuisto, Kouvola
Kuusankosken urheilupuisto, Kouvola
Niiralan urheilukeskus ja Koulupuiston alue, Kuopio
Puijon liikunta- ja urheiluympäristöt, Kuopio
Väinölänniemen kaupunkipuiston liikuntaympäristöt, Kuopio
Lahden kisapuisto, Lahti
Lahden urheilukeskus (Teivaanmäki, Salpausselkä), Lahti
Kimpisen urheilupuisto, Lappeenranta
Mikkelin urheilupuisto, Mikkeli
Heinäpään urheilukeskus, Oulu
Raatinsaaren liikuntaympäristöt, Oulu
Raksilan urheilu- ja liikuntapuisto, Oulu
Porin urheilukeskus, Isomäki, Porin metsä, Vähämäki, Pori
Koivuluodon urheilupuisto, Raahe
Pattasten urheilupuisto, Raahe
Pitkäkarin liikunta- ja virkistysalue, Raahe
Rantakenttä, Raahen rantapuiston liikuntaympäristöt, Raahe
Kerttulan liikuntakeskus, Raisio
Harjukylän eli Riihimäen urheilupuisto, Riihimäki
Ounasvaaran liikuntaympäristöt (Urheiluopisto erillinen alue), Rovaniemi
Seinäjoen urheilutalon alue, Seinäjoki
Sodankylän varuskunnan liikuntaympäristöt, Sodankylä
Hiukan liikuntaympäristöt, Sotkamo
Kaupin urheilupuisto, Tampere
Ratinan stadionin alue, Tampere
Tampereen Eteläpuiston liikuntaympäristöt, Tampere
Kupittaanpuiston liikuntaympäristöt, Turku
Samppalinnan puiston liikuntaympäristöt, Turku
Turun urheilupuisto, Turku
Hietalahden liikunta-alue, Vaasa
Kerhomajan urheilupuisto, Valkeakoski
Lotilan urheilupuisto, Valkeakoski
Tehtaan liikuntapuisto, Valkeakoski
Myyrmäen urheilupuisto, Vantaa
Tikkurilan urheilupuisto, Vantaa
Kämärin eli Kanavasaaren urheilukeskus, Varkaus
Varkauden Kuoppakankaan Kisapuisto, Varkaus