Arkkitehti Otto-Iivari Meurman laati Riihimäelle asemakaavan 1922. Kaava-alueen pohjoisreunalle jäi nykyinen urheilupuiston alue, joka oli tarkoitettu julkisten istutusten alueeksi tai yksityisten viljelymaiksi. Alueelle sijoitettu keskusurheilukenttä kunnostettiin sotien jälkeen.
Riihimäen urheilupuiston yleissuunnitelman laati 1950 arkkitehti Yrjö Lindegren (1900-1952), joka suunnitteli Toivo Jäntin kanssa Helsingin Olympiastadionin. Lindegren sai tunnustusta liikuntapuistosuunnitelmistaan. Tärkein niistä oli Varkauden urheilupuistosuunnitelmasta Lontoon 1948 olympialaisten arkkitehtuurikilpailussa saatu kultamitali.
Lindegrenin Riihimäen urheilupuistosuunnitelma ulottui alunperin myös nykyisen terveyskeskuksen alueelle ja mukana suunnitelmissa olivat urheilu- ja pallokentät katsomoineen ja pukusuojarakennuksineen, tenniskentät, juhla- ja huvipuisto, uimalaitos ulko- ja sisäaltaineen, lasten kahluualtaat ja urheilutalo sekä vesitorni.
Vesilinnan, joka valmistui 1952 ja käsittää vesi- ja näkötornin, suunnitteli professori Erik Bryggman. Sen viereen valmistui 1956 arkkitehti Yrjö Lindegrenin suunnittelema ja arkkitehti Aulis Blomstedtin viimeistelemä maauimala. Urheilutalo valmistui 1967 Raimo S.O. Valjakan suunnitelmien pohjalta. Maauimalan viereen valmistui arkkitehtien Osmo Lapon ja Jussi Suomalan piirtämä uimahalli 1979. Lisäksi puistoon rakennettiin tenniskentät 1953 ja 1966 sekä koripallokenttä 1960.
Urheilupuiston Vesilinna oli professori Erik Bryggmanin viimeisiä toteutuneita töitä. Tornin ylätasanteelle sijoitettiin kahvila. Vesisäiliöiden alapuolella olevat tilat suunniteltiin alkujaan museokäyttöön. Bryggmanin aikomuksena oli alunperin sijoittaa torni hieman vinottain altaisiin nähden, mutta Lindegrenin ehdotuksesta torni sijoitettiin samaan koordinaatistoon kuin uima-altaat. |
Kuvaus