 |
|
KARTTAHAKU |
| esimerkkejä liikuntaympäristöistä maakunnittain |
|
|
 |
 Lajikehitys |
| UINTI
1800-LUKU Kylpyläkulttuuri on uintikulttuurin perinteinen muoto. Turun Kupittaan ”vesiparannuslaitoksen” varhaiset hoidot olivat lähinnä juoma- ja kylpyvesihoitoja, 1860 hoidon painopiste siirtyi kylmiin kylpyihin ja uintiin, joita varten rakennettiin uimahuoneita. Helsingissä uinti oli Kaivopuiston Ullanlinnan kylpylaitoksen hoito-ohjelmassa. Myös mm. jyväskyläläinen ravintoloitsija Lindblad rakennutti yrityksensä eteen Jyväsjärveen uimahuoneen. Yksityisten lisäksi myös kaupungit alkoivat rakentaa uimahuoneita. Suomen uimaopetuksen juuret ovat Turussa, jossa Hofman avasi uimakoulun 1880. Hofmanin aloitteesta perustettiin 1881 ensimmäinen uimaseura. 1900-LUVUN ALKU Uinnin kehitys vauhdittui 1800- ja 1900-luvun vaihteen tienoilla, jolloin uimataitoa haluttiin levittää myös keski- ja työväenluokan pariin. Hukkumisia haluttiin ehkäistä. Uinnin kansalaistoiminta ja lajin kansallinen kehitys etenivät erityisesti uimaseurojen myötävaikutuksesta, niistä mainittakoon Helsingfors Simsällskap (HSS, perustettu 1887) ja sisämaan ensimmäinen uimaseura Kuopion Uimaseura (KuUS, 1904), muita mm. Vaasa (VUS-VSS, 1902), Tampere (TaUS, 1904), Oulu (OUS, 1905) ja Kotka (KoUS, 1905). Uimaliitto (per. 1906) on yksi vanhimmista lajiliitoista. 1901 ensimmäinen vesipallopeli pelattiin Helsingissä sekä järjestettiin ensimmäinen uimahyppykilpailu. Ensimmäinen talviuintiseura perustettiin vuonna 1949. SOTIEN JÄLKEEN 1950-luvulta lähtien yleistyi kansanurheilulle myönteinen ajattelu, jonka mukaan kaikille pyrittiin luomaan mahdollisuuksia liikunnan harrastamiseen. Kannustavana kampanjana järjestettiin 1951 ensimmäinen pohjoismainen kuntouintimaaottelu. Kolmas vastaava maaottelu miteltiin 1957, jolloin kampanjalla oli korkea profiili: presidentti Urho Kekkonen ui oman osuutensa, 200 metriä, valtiovierailullaan Islannissa. Tapahtuma uutisoitiin näyttävästi. Suomi oli 1957 kuntouintimaaottelun kolmas noin 121 000 suorituksella. 1952 olympialaisten vaiheilla ulkomaisia uinnin huippuvalmentajia vieraili Suomessa. Kilpaurheiluolosuhteissa oli puutteita, vesipallojakaan ei ollut maassa helposti saatavilla. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) perustettiin vuonna 1956. Uimaliitto edisti sekä kilpaurheilun että uinti- ja hengenpelastustaidon levittämistä uimakouluja ylläpitämällä. ”Puutteellisista olosuhteista johtuen ei Suomen uimaurheilu ole voinut kohota kansainväliselle tasolle, mutta opetus toi tuloksia.” Lapset löysivät uintiharrastuksen kotiensa lähiympäristöstä. Uimaopetus kouluissa alkoi 1950-luvun lopulla. Tähänkin vaikutti kansanurheilulle myönteinen ajattelu, mikä osaltaan edisti myös uimahallien rakentamista. LAJEJA Kilpa-, taito-, räpylä- ja talviuinti Vesi- ja uppopallo Uimahypyt Urheilusukellus, sukellussuunnistus SOUTU Soutaminen järvien ja vesireittien täyttämässä maassa on kautta aikojen ollut perinteinen liikkumismuoto. Kilpailutoimintaa on syntynyt todennäköisesti jo varhain, kylien kirkkoveneiden välille. Kaupungeissa palokuntalaisten soutukilpailut olivat ensimmäisiä kilpailuja. Kilpailulajeina soutu jaetaan ns. olympialuokkien soutuun, puuvenesoutuun ja sisäsoutuun. 1873 Turussa soutukilpailut, Turun Wapaaehtoisen palokunnan piirissä järjestettiin soutukilpailuja. 1884 maan vanhin soutuseura Helsingin Soutuklubi. Sen jälkeen soutuseuroja perustettiin muun muassa Viipuriin ja Turkuun. 1910 Suomen Soutuliitto perustettiin. 1900-luvun alusta akateeminen soutu. 1945 jälkeen soutu teollisuuskaupunkeihin, tehtaanpatruunoiden rahoittamat erikoisseurat, kilpailuja esim. Valkeakosken tehdassoutu. Naissoutu kehittyi toisen maailmansodan jälkeen. Puuvenesoudussa aletaan kilpailla laajamittaisesti 1970-luvulla, jolloin mm. Sulkavan soudut alkavat. SM-kisoja järjestetään 10, 30 ja 58 kilometrin matkalla. PURJEHDUS Purjehdus oli harrastuksena aluksi yläluokkainen, ruotsikielisen sivistyneistön ja varakkaan porvariston laji, joka 1900-luvun puolella laajentui myös muiden sosiaali- ja yhteiskuntaluokkien harrastukseksi. Harrastajajäsenistöön kuului yhteiskunnan ja talouselämän vaikuttajia. Kulttuuriympäristöön purjehdukseen liittyvistä rakenteista kuuluvat venelaiturit, ravintolarakennukset ja paviljongit. Purjehdustoimintaa ovat rajoittaneet eri valtioiden aluevesirajat ja poliittiset syyt, vasta 1990-luvulla meri vapautui. 1856 maan ensimmäinen urheiluseura Segelföreningen i Björneborg BSF perustettiin 1872 ensimmäinen sisävesipurjehdusseura Tavastehus läns Segelsällskap. 1879 oli olemassa jo yhdeksän pursiseuraa 1899 purjehdusseuroja oli jo 31 1906 Suomen purjehtijaliitto (Finlands Seglarförbund) 1913 Suomalainen Pursiseura 1925 Helsingin Työväen Pursiseura Suomen Kanoottiliitto Suomen Soutuliitto Suomen Moottoriveneliitto (nyk. Veneilyliitto) Suomen Purjehtijaliitto. 2011 Suomen Purjehdus ja Veneily Regatat: Regatan lähtö ja maali sekä osin reittikin pyritään saamaan yleisöystävälliseksi. Suuret regatat järjestetään rannikon tuntumassa tai sisävesillä; Päijänteellä, Saimaalla, Keiteleellä. 1910 ensimmäinen Hangon regatta, vuodesta 1945 lähtien järjestetty joka vuosi heinäkuussa, Suomen suurista kilpailuista vanhin. 1954 Helsingin purjehdusviikko eli Helsinki Regatta. Lukuisten rannikkokaupunkien purjehdus. 1959 Emäsalon lenkki, tukikohtana HTPS:n kotisatama Pyysaaressa, Laajasalon Tullisaarenpuiston pohjoispuolella. 1886 Suomen ensimmäinen sisävesien purjehduskilpailu. 1973 alkaen Päijännepurjehdus Vääksyn kanavan edustalta. 1985 alkaen Viaporin Tuoppi -puuvenetapahtuma ja kilpailu, jonka reitti seuraa Helsingin rantoja 1991 Espoo-Suursaari Race kiertää Kotkan edustalla olevan Suursaaren, joka sijaitsee Suomenlahden leveimmällä kohdalla ja on ollut Neuvostoliiton sotilaskohde. 1991 Viron itsenäistyminen, 1993 alkaen Helsinki-Tallinna-Race, jonka lähtölinja Pihlajasaaren vieressä ja maali Piritan satamassa. |
| Luonti: 6.4.2011 Viimeisin muutos: 26.11.2013 |
| Ympäristöt |
| MAAUIMALAT
www.liikuntapaikat.fi :n LIPAS-tietokannan mukaan Suomessa oli vuonna 2011 22 maauimalaa. Ensimmäiset maauimalat valmistuivat Helsingin olympialaisiin 1952. (Helsinkiin Uimastadionia rakennettiin jo 1938-40, mutta rakentaminen keskeytyi ja stadion valmistui 1952, arkkitehti Jorma Järvi; Kumpulan maauimala, arkkitehdit Teuvo Lindfors, Pauli Salomaa ja Osmo Sipari; Hämeenlinnaan viisotteluiden maauimala Ahvenisto, arkkitehti Ilmari Niemeläinen). Rauman Otanlahti valmistui 1955 osana liikuntapuistoa (arkkitehti Ilmari Niemeläinen). Porin Isonmäen maauimala 1957, myös osana liikuntapuistoa (arkkitehti Yrjö Lindegren). 1966 OPM:n liikuntahallinto järjesti Tapiolan uimahallissa ensimmäiset uimahallin suunnittelunäkökohtia valaisevat uimahallipäivät, tilaisuuteen tuli 64 osallistujaa. Valtion urheilulautakunta puhui hallirakentamisen puolesta vedoten Ruotsissa omaksuttuun linjaan. Maauimaloiden rajoitettu käyttökausi teki OPM:n edustajan mielestä maauimalasta kannattamattoman investoinnin julkisilla varoilla. Ratauimaloita rakennettiin 1960- ja 1970-luvuilla esimerkiksi Hyvinkäällä ja Lahdessa, missä suurmäen alastulomonttu toimii kesäisin maauimalana. Hyvinkään Sveitsin uimalan suunnitteli Raimo S.O. Valjakka 1969; Lahden suurmäen uimalan Esko Koivisto, Pekka Salminen ja Juhani Siivola 1976–1977. UIMAHALLIT 1950-LUKU 1950-luvulla valmistuivat ensimmäiset kunnalliset uimahallit. Helsinkiin 1928 valmistunut Yrjönkadun uimahalli oli yksityisyritys; Santahaminan Kadettikoulun uimahalli 1930-luvun lopulta taas armeijan investointi. 1954 ensimmäinen kunnallinen uimahalli valmistui Turkuun, rakentamisesta maksoi ylioppilaskunta puolet, loppuosan kaupunki ja valtio. Uimahallin suunnitteli arkkitehti Erik Bryggman. 1955 arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema Jyväskylän uimahalli valmistui yliopistokampuksen yhteyteen. 1957 Uimalaopas uimaloiden ja hallien rakentamisesta laadittiin valtion liikuntahallinnossa OPM:ssä. 1957 Tampereella otettiin käyttöön arkkitehti Harry W. Schreckin piirtämä Pyynikin uimahalli, jonka rakentamisen kaupunki maksoi kokonaan. Hallin sai hoitoonsa Saunasäätiö, jolle kaupunki vuokrasi sen. 1959 Oulun Raatin uimahalli valmistui, se oli maan kymmenes uimahalli, suunnittelijana kaupunginarkkitehti Martti Heikura. 1960-LUKU Kunnallisten uimahallien suunnittelun ja rakentamisen vuosikymmen. Vuoden 1965 lopulla kaikki Suomen uimahallit sijaitsivat kaupungeissa, pääosa Etelä- ja Länsi-Suomessa. Ainoa maalaiskuntahalli oli Kirkkonummella Upinniemen varuskunnassa, jossa siviilitkin saivat käyttää uimahallia. Myös mm. Sodankylän ja Kajaanin varuskuntien 1960-luvun uimahallit olivat siviilien käytettävissä. 1965 maassa oli 18, 1968 jo 32 julkista uimahallia. Uimahallit olivat arkkitehtuuriltaan usein kunnianhimoisia ja aina paikkakuntiensa ylpeydenaiheita, ajanmukaisuuden tunnuskuvia. Useisiin uimahalleihin tai niitten pihaan sijoitettiin julkisia taideteoksia. 1966 OPM:n liikuntahallinto järjesti Tapiolan uimahallissa ensimmäiset uimahallin suunnittelunäkökohtia valaisevat uimahallipäivät, tilaisuuteen tuli 64 osallistujaa. 1965 Suomessa oli tärkeitä hallihankkeita, mm. ensimmäinen 50 metrin uimahalli Vantaan Tikkurilaan. Muita tärkeitä hankkeita olivat Helsingin Helsinginkadun, Espoon Tapiolan, Kouvolan, Kemin ja Imatran uimahallit. Kouvolan uimahallia juhlittiin paikallislehdessä Suomen nykyaikaisimpana, tilaohjelmassa oli mm. miehille ja naisille oma kuntosali. 1966 Imatran uimahalli valmistui arkkitehti Einari Teräsvirran suunnittelemana, arkkitehtuuriltaan uimahalli oli ainutlaatuinen, iloitsi paikallislehti. Hallin varoja kerättiin paikallisin voimin kirpputoreja ja pilkkikilpailujakin järjestämällä. Sekä Saimaan että Vuoksen vedet olivat tuolloin saastuneita. 1962 Vaasan uimahalli valmistui. 1967 Uimahalli valmistui Kemiin, suunnittelijana arkkitehtitoimisto Aarne Ervi. 1968 Vantaan Tikkurila valmis, maan ensimmäinen 50 metrin uima-allas, uimahallin suunnittelivat Vantaan kunnanarkkitehdit Karl Haglund ja Pauli Sulonen. Pauli Sulosesta tuli Vantaan ensimmäinen kaupunginarkkitehti 1970-luvun alussa. 1968 Uimahalli ja urheilukeskus Pirkkola, Helsinki, Arkkitehtitoimisto Kaija ja Heikki Siren. 1968 Ylivieskan kauppalassa hallihankkeen aloitti uimahalli-nuorisotalosäätiö. 1969 Kuopion 50 metrin altaan uimahalli valmistui, toinen Suomessa, uimahallin suunnitteli arkkitehti Esa Malmivaara. 1969 Kuortaneen urheiluopiston uimahallin suunnitteli arkkitehti Usko Ahti. 1970-LUKU Hallirakentaminen jatkui vilkkaana. 1977 Suomessa oli 114 julkista uimahallia. Alueellinen epätasapaino jatkui, Itä- ja Pohjois-Suomessa ei ollut montakaan uimahallia. Rakentamiskokemuksien pohjalta OPM:n alainen uimahallitoimikunta laati 1977 mietinnön, jossa asiantuntijana oli arkkitehti Pekka Salminen. Mietinnössä korostettiin oikeaa mitoitusmallia, sijoitusta suurimman kävijämäärän kannalta sekä suunnittelua koululiikunnan, ikäihmisten ja liikuntarajoitteistenkin kannalta. Tilaohjelmassa olivat mukana erilaiset palvelut (esim. kuntosali, sulkapallo, nuorisotilat, kirjasto) ja viihtyvyys, ensimmäistä kertaa myös miesten ja naisten tilojen tasa-arvoinen mitoitus sekä arkkitehtuurin esteettinen laatu. 1970 vihittiin Kuopion ensimmäinen uimahalli käyttöön. 1970 Suolahden halli valmistui. 1970 Savonlinnan uimahalli valmistui. Sen sijoituksesta kiisteltiin, ensimmäinen sijoituspaikka oli linnan lähellä. Sijaintia vastustivat kulttuuripiirit Pentti Saarikoskesta Arvo Saloon. Lopullinen sijoituspaikka ratkesi Savonniemen päähän. 1970 Nivalan uimahalli. 1974 Myyrmäen uimahalli Vantaa. 1975 50 metrin altaat Suomessa: Oulu, Vantaa, Kuopio, Jyväskylä, Turku, Vaasa. SOUTU (HELSINKI) 1886 Helsingin Soutuklubin venevaja Kaisaniemeen, piirtänyt Karl August Tavaststjerna. 1909 polyteknikkojen soutuklubi, arkkitehti Gustaf Nyström, klubin perustajajäseniä. 1938-40 Taivallahden Soutustadion 1940 olympiakisoihin, arkkitehti Hilding Ekelund. PURJEHDUS Pursiseurojen paviljongit, ravintolat, venevajat ja laiturit ovat jo 1800-luvun lopulta asti olleet huvipurjehtijoiden tukikohtia niin meren kuin sisävesienkin ranta- ja saaristomaisemassa. Usein arkkitehtonisesti ansiokkaita rakennuksia ja ympäristöjä ovat suunnitelleet monet arkkitehdit, joilla on ollut henkilökohtaista kiinnostusta lajia kohtaan. Vanhoja, usein puisia, huvilamaisia paviljonkeja ovat korjanneet ja uusia paviljonkeja nykypäiviin asti rakentaneet niin ruotsinkieliset kuin suomenkielisetkin pursiseurat, samoin työväen pursiseurat eri puolilla maata. |
| Luonti: 6.4.2011 Viimeisin muutos: 26.11.2013 |
| Lähteet |
| Teijo Pyykkönen (toim.), Suomi uskoi urheiluun. Suomen urheilun ja liikunnan historia. Liikuntatieteellisen seuran julkaisu 131. Helsinki 1992.
Kalervo Ilmanen, Kunnat liikkeellä. Kunnallinen liikuntahallinto suomalaisen yhteiskunnan muutoksessa 1919-1994. Jyväskylän yliopisto 1996. (Väitöskirja) Erkki Noramaa et al, Suomen soudun läpimurto. Helsinki 1960. Erkki Vasara, Valtion liikuntahallinnon historia. Liikuntatieteellinen Seura julkaisu nro 157. Helsinki 2004. Mika Virolainen, Liikuntapaikkarakentaminen Joensuussa 1960-luvun alusta 1980-luvun lopulle. Joensuun yliopisto, Suomen historian pro gradu 2005. Juha Kanerva, Vesa Tikander, Urheilulajien synty, Viro 2012. Jouko Kokkonen, Valtio liikuntarakentamisen linjaajana. Liikuntatieteellinen Seura, julkaisu nro 165. Tampere 2010. Tero Matkaniemi, Kuopiolainen uinti paikallisena ja kansallisena kansalaistoiminnan ilmiönä. Toimijakentän, tavoitteellisuuden ja toimintaympäristön muutokset vuosina 1904–1979. Itä-Suomen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Joensuu, 2010. Matti Tuomisto (toim.), Purjehtija. Suomen purjehtijaliitto 1906-2006. Helsinki 2006. |
| Luonti: 29.4.2011 Viimeisin muutos: 19.11.2013 |
| Kohteita |
| × | ||
| < | > | |
Heinola Vierumäen urheiluopiston rantasauna ja hyppytornit